Tervetuloa Outokumpu Tornio cupiin 24.-26.7.2020!

Turnauksen perusajatuksena on yhdistää suomalaista ja ruotsalaista jalkapalloilua ja luoda mahdollisuus kaikentasoisille pelaajille pelata laadukkaita pelejä hyvissä olosuhteissa. Outokumpu Tornio Cupissa on monen tasoisia joukkueita niin Suomesta kuin Ruotsistakin ja sarjat löytyvät sekä kilpa- että yleisille joukkueille. 

Vuoden 2020 turnauksessa on ainoastaan suomalaisia joukkueita!

Outokumpu Tornio Cup pelataan juuri ennen piirisarjojen syyskierrosten alkua 24.-26.7.2020, ajankohtana, jolloin kaikki kentät ovat huippukunnossa. Olemme sijoittaneet pelikentät ja majoituspalvelut lähelle Tornion parhaita uimarantoja. Myös Duudson Activity Park ja Elämyskeskus Lapparin muut palvelut on kävelymatkan päässä kisa-alueesta, joten joukkueet voivat discon lisäksi nauttia monenlaisista oheistoiminnoista kansainvälisessä kaksoiskaupungissa.

  • Yleisiä ohjeita koronaviruspandemian aikana järjestettävän tapahtuman varalle
    • Yleisötilaisuuteen, yleiseen kokoontumiseen tai julkiseen tilaan ei saa tulla oireisena
    • Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky
    • Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana
    • Tarpeettomia fyysisiä kontakteja tulee välttää
    • Pisaratartunnan riski on herkästi tavanomaista suurempi esimerkiksi yhteislaulu- ja ryhmäliikuntatilanteissa, joten näissä ja vastaavissa tilanteissa turvavälien merkitystä on korostettava.
    • Tarpeetonta fyysistä kosketusta vältetään (esimerkiksi kättely, halaaminen)
  • Turnauksen aikana joukkueet toimivat mahdollisimman paljon omina ryhminään ja kontaktit muihin joukkueisiin pelien välillä pidetään minimissä ja turvavälit huomioidaan. 

• Hygienia:

  • Hengitystieinfektioita vältetään parhaiten huolehtimalla käsi- ja yskimishygieniasta.
  • Kädet pestään vedellä ja saippualla aina ennen ruokailua sekä aina aivastamisen tai yskimisen jälkeen tai kun kädet ovat näkyvästi likaiset. Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin. Jos käsienpesu ei ole mahdollista, käytetään käsihuuhdetta.
  • Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.
  • Yski ja aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan ja laita nenäliina heti roskiin.
  • Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yksi tai aivasta hihaan, älä käsiisi.
  • Ohjeistukset ovat lainauksia Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuista.

 

Kisa-alueen kenttäkartta: Puuluodon urheilukeskus Ruonajärventie 154, 95470 Tornio

kisa-alueen kenttäkartta.jpg

Sarjat pelataan seuraavasti:

Pojat ja tytöt 2005-2010 synt. perjantai-sunnuntai 24.-26.7

Pojat ja tytöt 2011 synt. lauantai-sunnuntai 25.-26.7

Tytöt 2012-2013 synt. lauantai 25.7

Pojat 2012-2014 synt. sunnuntaina 26.7

 

Ilmoittautumismaksut:

Ikäluokat 2014 - 2011 synt.                        150 euroa  (5v5)

Ikäluokat Pojat/Tytöt 2010 - 2007 synt.     200 euroa  (8v8)

Ikäluokat Pojat/Tytöt 2005 - 2006  synt.    250 euroa  (11v11)

MAJOITTUVILLE JOUKKUEILLE OSALLISTUMISMAKSU  100 EUROA!

 

Ilmoittautuminen päättyy 30.6.2020

Ilmoittautumismaksu maksettava viimeistään 30.6.2020

Maksut tilille FI10 5475 0020 1433 63

 

 

Asuntolamajoituspaketti 1 (to-su) 115 €
• majoitus 1-3 hengen huoneissa, joissa oma suihku ja keittiö. Omat lakanat/pussilakanat/tyynyliina
• ruokailut (3 x lounas, 2 x päivällinen, 3 x aamupala)

Asuntolamajoituspaketti 2 (pe-su)  95 €
• majoitus 1-3 hengen huoneissa, joissa oma suihku ja keittiö. Omat lakanat/pussilakanat/tyynyliina
• ruokailut (2 x lounas, 2 x päivällinen, 2 x aamupala)

 

Koulumajoituspaketti 1  (to-su)  85 € 
• majoitus omilla patjoilla 
• ruokailut (3 x lounas, 2 x päivällinen, 3 x aamupala)


Koulumajoituspaketti 2  (pe-su) 65 €
• majoitus omilla patjoilla 
• ruokailut (2 x lounas, 2 x päivällinen, 2 x aamupala)

 

Erilliset ruokailut vain ennakkotilauksena

Lounas/Päivällinen á 9 €
Aamiainen á 5 €
Iltapala á 5

Kaikki ruoat laktoosittomia.

 

Viimeinen maksupäivä majoituspaketeille 30.6.2020!

Maksut tilille FI10 5475 0020 1433 63

 

Sarjojen -05-10 mitallijoukkueet saavat pokaalin
Sarjojen -11-14 osallistujat palkitaan mitallein.

 

 

Välkommen till Outokumpu Cup i Torneå 24-26.7-2020!

Turneringens ide är att föra samman finsk och svensk fotboll och skapa en möjlighet för lag av alla nivåer att spela bra matcher i bra förhållanden. I turneringen finns det lag från många olika nivåer från Finland och Sverige och olika serier för olika nivåer av lag. 

Outokumpu Torneå cup spelas 24-26.7.2020 när fotbollsplanen är i lysande kondition. Planerna och boenden finns nära Torneås bästa stränder. På gångavstånd av turneringsområdet finns också Dudesons Activity Park och Elämyskeskus(upplevelsecentrum) Lappari. Lagen kan alltså njuta av många olika aktiviteter i en internationelll twin city TornioHaparanda. 

 

Serierna:

Pojkar och tjejer 2005-2010, spelas -fredag-söndag 24-26.7

Pojkar och tjejer 2011, lördag-söndag 25-26.7

Tjejer 2012-2013, lördag 25.7

Pojkar 2012-2014, söndag 26.7

 

Anmälningsavgifter:

Pojkar och tjejer 2014-2011 150€ (5v5)

Pojkar och tjejer 2010-2007 200€ (8v8)

Pojkar och tjejer 2005-2006 250€ (11v11)

För lag som bor på skolboendet eller elevhem under turneringen är anmälningsavgift 100€!

 

Anmälningen stängs 30.6.2020

Anmälningsavgiften måste vara betalad senast 30.6.2020

Betalningen sker till kontot: FI10 5475 0020 1433 63

 

Paketen för boendet och mat:

Boende hos elevhem 1 (torsdag-söndag) 115€

Boende i rum för 1-3 personer med eget dusch och kök. Ta med egna lakan/påslakan/örngott

Maten: (3x lunch, 2x middag, 3x frukost)

 

Boende hos elevhem 2 (fredag-söndag) 95€

Boende i rum för 1-3 personer med eget dusch och kök. Ta med egna lakan/påslakan/örngott

Maten: (2x lunch, 2x middag, 2x frukost)

 

Skolboende 1 (torsdag-söndag) 85€

Egna madrasser

3x lunch, 2x middag, 2x frukost

Skolboende 2 (fredag-söndag) 65€

Egna madrasser

2x lunch, 2x middag, 2x frukost

 

Separata måltider bara via förbeställ

Lunch/Middag 9€

Frukost 5€

Kvällsmål 5€

Allt mat som bjuds är laktosfritt.

 

Sista betalningsdag för boende och mat är 30.6.2020

Betalningen sker till kontot: FI10 5475 0020 1433 63

 

Bästa lag i serier -05-10 prisas med en pokal.

Alla deltagare i serier 11-14 prisas med medaljonger.

 


Mera information

Nyheter